Tiedonjyvä 1/2009

Artikkeli Jyväskylän yliopiston Tiedonjyvä -lehdessä 1/2009.

Teknologia ei katso sukupuolta

“Missä lymyävät tietotekniikasta kiinnostuneet naiset?”, kysyttiin Tiedonjyvässä vuonna 1998″. Jo silloin todettiin, että mielikuvaa informaatioteknologiasta pitäisi pystyä muuttamaan, jotta myös naisia saataisiin tekniselle alalle.

Lindell haluaa alalle esikuvia […]

Tekniikkaa ihmisen tarpeisiin

Lindellin toivomasi esikuvaksi kelpaa Eeva-Kaisa Rouhiainen, joka työskentelee ohjelmistosuunnittelijana laskennallisen teknologian yrityksessä Numerolassa Jyväskylässä. Hän tuli 1990-luvun alussa yliopistoon lukemaan matematiikkaa, mutta kehittyvä tietotekniikka vei hänet mukanaan.

– Sain seurata läheltä tietotekniikan murrosaikaa vuosituhannen vaihdetta lähestyessä. Nytkin alassa kiehtoo se, että siinä ei voi pysähtyä paikoilleen, vaan kehitys vie koko ajan eteenpäin, Rouhiainen sanoo.

IT-ala sukupuolijakauma on tasoittumassa, vaikka myös Rouhiaisen työpaikka on miesvaltainen, Rouhiainen ei näe miesten ja naisten ajattelussa kovin selkeitä eroja.

– Itselleni tekniikka on vain työkalu. Riittää, että se toimii. Työssäni suunnittelen käyttöliittymiä, siis kaikkea sitä, mikä oikeasti näkyy ihmiselle, kun hän avaa ohjelman. En halua olla kehityksen jarruna, mutta tekniikka ei ole itseisarvo, toteaa Rouhiainen.

Rouhiaisen mielestä tyttöjen pitää saada kehittää juuri niitä vahvuuksia joita heillä on. Esimerkiksi jos tytöllä on matemaattista lahjakkuuttaan häntä tulisi tukea taitojensa vahvistamisessa eikä yrittää vääntää sellaiselle alalle, joka ei ole luontevaa. On tärkeään että ihmisen ympärillä on tekniikkaa, joka on osa normaalia arkielämää.

– Varsinkin nykyään tietotekniikka on laaja ala, josta on hyötyä monessa. Sitä pitäisi yhdistää ennakkoluulottomasti eri aineisiin, myös niihin perinteisiin naisin aloihin, Rouhiainen kannustaa.

Kirjoittaja: Kirsi-Marja Nurminen

Post navigation